lauantai, 25. syyskuu 2010

Aika rientää!

Olen pahoillani, että en ole ehtinyt päivittelemään blogia. Askartelujen parissa on kuitenkin aika mennyt, mutta elämässäni on tapahtunut suuri muutos, joka vei oman aikansa. Nyt kuitenkin ollaan hyvillä mielin ja yritän parhaani mukaan päivitellä blogiakin paremmin.

Jouluaskareiden parissa ollaan tämä loppuvuosi varmasti suurimmaksi osaksi :) 

sunnuntai, 27. kesäkuu 2010

Juhannuksen saldo :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tälläisiä kortteja Juhannuksena tein :) Laitoin "onnittelut/runo" jokaiseen korttiin, koska ei tiedä kenelle kortti menee, niin jokainen runo on tehty saajaa ajatellen. Ja näin myös katsoja saa mieleensä kuvan, että miltä se kortti voisi näyttää valmiina ja että mihin kohtaan olen ajatellut sijoittaa runon/onnittelut :)

Katselin myös leffaa ja itkeä tirhustin karaokea unohtamatta :) Hyvä ruokaa ja tänään vielä herkuttelen :) Sitten taas alkaa "katson mitä suuhuni laitan"-viikot ;D Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.:Maisa:.

 

perjantai, 18. kesäkuu 2010

Kuninkaallinen gaalakonsertti

Kuninkaallisesta elämästä, kun kiinnostunut olen, niin katselin ohjelman Kuninkaallinen gaalakonsertti. Aivan mieletön oli! Voi sitä pukuloistoa ja musiikkia! :) Olen ihan fiilareissa vieläkin. Mahdankohan saada unta?! No kuka tietää :)

Hirvittävän paljon Onnea ja kaikkea hyvää Kruunuprinsessa Victorialle ja Danielille yhteiselle taipaleelle! :)

Yksi yö ja sitten pääsee näkemään jälleen pukuloistoa, hääiloa ja rakkauden taikaa!

 

.:Maisa:.

 

 

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

Askartelusunnuntai :)

Onnittelukortit synttärisankareille ja vastasyntyneille ovat viittä vaille valmiita :) Niihin enää runo, niin ovat sitten valmiita. Omasta mielestäni korttieni värimaailma on ihanan hempeä.

Myöskin nappikorviksia on valmistunut kivasti. Erivärisiä- ja mallisia :) Olenkin jo muutamien ihanien ihmisten päivää piristänytkin pienillä nappikorvis-aiheisilla yllätyksillä :) Kuvia tulee heti kun vain mahdollista! :)
 

Ensi viikolla onkin sitten häähumua, kun Ruotsin kruunuprinsessa Victoria menee naimisiin Danielinsa kanssa. Voisinpa itsekin tehdä muutaman hääaiheisen kortin viikon aikana :) Kimallusta ja rakkauden taikaa!

.:Maisa:.

lauantai, 12. kesäkuu 2010

Viittä vaille valmis!

Tässä olisi meikäläisen uuden blogin ulkoasu :) Vanha blogini on menneen talven lumia, joten kiitän kaikkia sen lukijoita ja toivotan kaikki tervetulleeksi uuden blogin pariin :) 

Täällä kerron kuulumisia askartelun parista :)

Tervetuloa!

 

.:Maisa:.